Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän ja Keusoten perustietotekniikka- ja...
Hyvinkään, Järvenpään ja Keravan kaupungit, Mäntsälän kunta sekä Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä (Keusote) ovat tehneet hankintapäätöksen perustietotekniikka- ja tietoliikennepalveluista ja osana...
View ArticleIstekki Oy Oulun kaupungin ICT-palvelukumppaniksi
Oulun kaupunginhallitus (7.6.2021) valitsi Istekin ICT-loppukäyttäjä- ja kapasiteettipalveluiden kumppaniksi 1.9.2021 alkaen. Liikkeenluovutuksen yhteydessä Istekille siirtyy Oulun Digin...
View ArticleEtelä-Savon pääomasijoitusrahaston ensimmäinen sijoitus IT-yhtiö Metatavuun
Etelä-Savon pääomasijoitusrahasto, jota kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö Redstone hallinnoi, on tehnyt ensimmäisen sijoituksen. Rahasto uskoo ohjelmistotalo Metatavun visioon ja...
View ArticleOulun yliopisto ja Istekki tutkimus- ja koulutusyhteistyöhön...
Oulun yliopisto ja Istekki Oy ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka puitteissa tiivistetään yhteistyötä tieto-, viestintä- ja hyvinvointiteknologian osa-alueilla. Yhteistyön tavoitteena on edistää...
View ArticleRauman kaupunki ulkoistaa ICT-palvelunsa Kuntien Tiera Oy:lle Satakunnassa
Rauman kaupunginvaltuusto päätti 21.6.2021 kokouksessaan perustietotekniikkapalveluiden hankinnasta Kuntien Tiera Oy:ltä liikkeenluovutuksena 1.9.2021 alkaen. Kaupunki on päättänyt laajentaa...
View ArticleDigimaatalous - peltorobotit, pihattopaikannus ja satelliittidata
TTS Työtehoseuran Digimaatalous-webikahveilla tarjoiltiin talven 2021 mittaan napakoita tietoiskuja pelto- ja kotieläintuotannon ajankohtaisista teknologioista. Seitsemän webinaarin sarjasta on ohessa...
View ArticleKärkölän kunta Päijät-Hämeessä ulkoistaa ICT-palvelunsa Kuntien Tiera Oy:lle
Kärkölän kunta on päättänyt 21.6.2021 ulkoistaa ICT-palvelunsa Kuntien Tiera Oy:lle. Kärkölä haluaa Tiera-kumppanuuden avulla järjestää ICT-asiat uudella tavalla ja kasvattaa ICT-palveluiden...
View Article130 valkohattuhakkeria 30 maasta testasi 5G-teknologian kyberturvallisuutta...
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus ja Huoltovarmuuskeskus järjestivät 18.–20.6.2021 kansainvälisen verkkotapahtuman, johon kuului päättäjille suunnattu webinaari ja 5G...
View Article130 professional white hat hackers from 30 countries hacked 5G technology in...
The Finnish Transport and Communications Agency Traficom's National Cyber Security Centre and National Emergency Supply Agency organized a virtual global decision-maker webinar and 5G Cyber Security...
View ArticlePalautebotti helpottaa palautteen antamista
Turun kaupunki kehittää aktiivisesti asukkaiden käytössä olevia palautekanavia. Käyttöön on otettu uudenlainen interaktiivinen palautekanava, joka perustuu tekoälyn käyttämiseen. Palautebotin ansiosta...
View ArticleIlona IT innovoi varhaiskasvattajille uuden työkalun
Ilona IT innovoi varhaiskasvattajille uuden työkalun– yhteisöllisyydellä selättämään varhaiskasvatuksen haasteitaSuomalaisessa varhaiskasvatuksessa innostavat pedagogiset sisällöt jäävät käytännössä...
View ArticleIlona IT har skapat ett nytt verktyg för förskolepedagoger
Ilona har skapat ett nytt verktyg för förskolepedagoger – vill ta an förskolans utmaningar via utökat samarbete och digitalitetInom den Finländska förskolepedagogiken delas erfarenheter, inspirerande...
View ArticleAlma Media expands use of Google Cloud with Elisa
Alma Media is expanding its usage of Google Cloud in cooperation with Elisa, a Finnish pioneer in telecommunications and digital services.Alma Media, a leading Finnish media and digital service...
View ArticleElisa ja Alma Media laajentavat yhteistyötään Google Cloudin pilvipalveluilla
Alma Media laajentaa Google Cloud -pilvipalveluiden hyödyntämistä yhteistyössä Elisan kanssa.Alma Media jatkaa julkipilvipalveluiden käytön laajentamista, ja on valinnut Google Cloudin keskeiseksi...
View ArticleSelvitys: Osaamisesta on tullut huoltovarmuudelle kriittinen voimavara
Suomi tarvitsee osaamista osana puolustusjärjestelmää ja sotilaallista huoltovarmuutta, painottaa tänään julkaistu selvitystyö. Teknologisen kehityksen myötä erikoistuneiden osaajien tarve kasvaa ja...
View ArticleCopado Announces Agreement to Acquire Leading AI Testing Company to Improve...
Qentinel will bring groundbreaking robotic automation technology to the Copado DevOps platform, enabling enterprises to create and deploy code faster with confidence.Chicago – June 29, 2021 – Copado, a...
View ArticleKuluttajat aiempaa tietoisempia älylaitteiden riskeistä - Traficomin...
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin teettämän Kuluttajatutkimuksen mukaan kuluttajien tietoisuus älylaitteisiin liittyvistä riskeistä on noussut vuosi vuodelta. Traficomin vuonna 2019 julkaisema...
View ArticleSmartTahko-hankkeessa haetaan älyteknologioista vastauksia kokemuksellisuuden...
Tahkon alueen selvityshanke SmartTahko toteutti laajan matkailututkimuksen Tahkon alueen matkailijoille kesäkuussa 2021. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Tahkon alueen asiakaskokemusta ja...
View ArticleEU:n koronatodistus käyttöön
EU:n koronatodistuksen on tarkoitus helpottaa vapaata ja turvallista liikkumista EU:ssa koronapandemian aikana. Kaikilla eurooppalaisilla on oikeus vapaaseen liikkuvuuteen, myös ilman todistusta, mutta...
View ArticleAstu sisään rauhanneuvotteluihin – lisätty todellisuus avaa oven...
Kun Suuren pohjan sodan ja Isonvihan päättänyttä Uudenkaupungin rauhansopimusta alettiin tasan 300 vuotta sitten solmia, oli pahasti sodan runteleman kaupungin torille rakennettava talo neuvotteluja...
View Article