Quantcast
Channel: Tietotekniikka - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 5322

Asiantuntijoiden omistama ohjelmistotalo: kasvua 150 prosenttia vuodessa

$
0
0

Ohjelmistoalan konsulttitalo Luoto Company yli kaksinkertaisti liikevaihtonsa vuonna 2019. Yritys teki viime vuonna 860 000 euron tuloksen ja sen liikevaihto oli 8,9 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi vuodesta 2018 jopa 153 prosenttia ja tulos vahvistui yli 12 prosenttiin.

– Kasvumme on ollut nopeampaa kuin minkään aiemmin alan markkinoille tulleen yrityksen. Uskomme sen johtuvan uniikista yritysmallistamme, sanoo Luoto Companyn toimitusjohtaja Tuomas Nousiainen.

– Koronakriisi ei ole ainakaan vielä vaikuttanut meihin. Kun ihmiset pelkäävät terveytensä ja toimeentulonsa puolesta, ja suuremmassa mittakaavassa korona saa koko talouden yskimään, on haettava luovia ratkaisuja ja tehtävä asioita uudella tavalla. Siihen tarvitaan inhimillistä pääomaa – ihmisiä ja heidän osaamistaan. Liikeideamme keskeisin oivallus on inhimillisen pääoman uudenlainen arvostus, Nousiainen kertoo.

Luoto Companyn erottaa muista alan toimijoista se, että hieno tulos näkyy suoraan lukujen takana olevien ihmisten lompakossa. Noin 45 hengen Luoto Company on nimittäin tekijöidensä 80 %:sti omistama, ja työntekijöiden sijaan yrityksessä on vain osakkaita.

– Ihmiset hakevat työelämältä oikeudenmukaisuutta: aitoja vaikutusmahdollisuuksia työhön, reilua palkitsemista ja vahvaa panostusta osaamisen kehittämiseen. Haluamme kääntää osakeyhtiölaissa määritellyn yritysten tehtävän tuottaa voittoa omistajilleen siihen, että yrityksen sijaan jokaisen osakkaan on tuotettava hyvää asiakkaille, yritykselle ja ympäröivälle yhteiskunnalle, Nousiainen haastaa.

IT-yritykset ovat pitkään korostaneet yrityskulttuurin tärkeyttä. Se on ollut myös tapa houkutella työntekijöitä hyvin kilpaillulla alalla. Monilla muillakin yrityksillä on työntekijöitä omistajina, mutta paljon pienemmillä osuuksilla. Luoto on alusta asti rakennettu tasapuolisten omistusten varaan ja yritys uskoo kulttuurin tärkeyden sijaan uudistuviin yritysrakenteisiin. Ihmislähtöiselle kapitalismille on tilausta eritoten asiantuntijavetoisissa palveluyrityksissä.

– Uskon vahvasti, että poikkeuksellinen yritysrakenne on saanut aikaan yrityksemme hienon kasvun. Vallan hajauttaminen ja vuorovaikutuksen korostuminen tehostaa merkittävästi jokaisen työpanoksen merkitystä ja tärkeimpänä palveluyhtiön asiakaspalvelun laatua. Meillä kukaan ei ole vain töissä, Nousiainen jatkaa.

Oikeudenmukaisuus kantaa taantumien yli

Luotolaiset pitävät uudenlaista yritysrakennetta toimivana ratkaisuna niin sosiaalisesti kuin taloudellisestikin. Työyhteisö tuo ihmisten kohtaamisen lisäksi turvaa epävarmassa taloustilanteessa. Yritysrakenne lisää yhteisön solidaarisuutta ja halua palvella yhdessä asiakkaitamme, ja irtisanomisia tuskin nähdään.

– Ajattelemme olevamme kuin saksalainen perheyritys, jossa nousukauden alettua lojaalit tekijät ovat valmiina, eikä heitä tarvitse erikseen rekrytoida. Osakkaamme lopulta yhdessä päättävät miten markkinoiden haasteisiin vastataan, Nousiainen kommentoi.

– Uskon, että yritysrakenteemme ansiosta pystymme kriiseissäkin tekemään nopeita ja tarpeellisia ratkaisuja, kun vastakkainasettelua omistajien ja työntekijöiden välillä ei ole, Nousiainen pohtii.

Lisätiedot:

Tuomas Nousiainen
CEO, Luoto Company
040 583 2107
tuomas.nousiainen@luotocompany.fi


Viewing all articles
Browse latest Browse all 5322

Trending Articles