Elisa on vahvistanut jälleen mobiiliverkon ja kiinteän verkon yhteyksiään Vaasassa, Korsnäsissä, Maalahdella ja Mustasaaressa. Lisäksi Vaasaan on rakennettu ensimmäisten suomalaisten kaupunkien joukossa Elisan 5G-verkko.
Loppuvuoden 2019 aikana Elisa on parantanut verkkoaan muun muassa Vaasan Purolassa, Maalahden Klockarbackenilla, Mustasaaren Karperössä ja Korsnäsin Lindströmasissa. 4G-verkon kapasiteettia on parannettu ja verkkoa laajennettu, joka takaa Elisan asiakkaille entistä toimivammat mobiiliyhteydet. Kiinteän verkon vahvistukset taas antavat yhä useammalle suomalaiselle mahdollisuuden hankkia jopa gigan nopeuden tarjoavan Elisan kuitu- tai kaapelimodeemiyhteyden.
– Olemassa olevien verkkojen vahvistaminen ja laajentaminen on tärkeää, jotta asiakkaillamme on laadukkaat yhteydet käytössään eri elämäntilanteissa. Pyrimme aina reagoimaan nopeasti jos huomaamme, että kapasiteettia tai uusia yhteyksiä tarvitaan lisää tietyllä alueella, Pohjanmaan aluejohtaja Niklas Granholm kertoo.
Uusi 5G-verkko Vaasassa mahdollistaa verkon alueella jopa 10 kertaa nopeammat mobiiliyhteydet
Elisa on avannut vuoden 2019 aikana 5G-verkot jo 13 eri paikkakunnalle Suomessa.
– Olemme rakentaneet nopeasti Suomen kattavimman 5G-verkon ja laajennamme sitä vauhdilla myös vuonna 2020. Meillä on jo tuhansia 5G-asiakkaita ja määrä kasvaa jatkuvasti verkkojen laajentuessa. Suomalaiset ovat odotetusti ottaneet uuden mobiiliteknologian erittäin innostuneesti vastaan. Ensimmäisiä kaupallisia 5G-palveluitakin on jo nähty ja niiden määrä kasvaa lähivuosina räjähdysmäisesti, Granholm uskoo.
Tällä hetkellä Elisalla on 5G-verkot Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Kuopiossa, Porissa, Kouvolassa, Seinäjoella ja Vaasassa. Elisa toi ensimmäisenä operaattorina Suomessa myyntiin 5G-päätelaitteet ja -liittymät loppukeväästä 2019.
5G tarjoaa jopa kymmenkertaisesti nopeammat mobiiliyhteydet, lyhyen viiveen sekä muita mobiiliverkkoja merkittävästi suuren kapasiteetin, joka mahdollistaa käytännössä ruuhkattoman verkon. Elisa tarjoaa asiakkailleen tietyillä alueilla myös 5G Kotinetti -palvelua, jonka mahdollistaa uuden teknologian käyttämisen kodin nettiyhteytenä.
Elisan verkon saatavuustiedot löytyvät osoitteesta www.elisa.fi/kuuluvuus. Lisätietoa Elisan 4G-verkosta: https://elisa.fi/vertaaverkkoja/ ja 5G:n edistymisestä osoitteessa www.elisa.fi/5g
*Kaupunginosat, joissa on vahvistettu Elisan mobiili- ja kiinteää verkkoa:
Korsnäs: Lindströmas, Enbacken, Västanlid
Maalahti: Långåminne, Övermalax, Torrback, Klockarbacken
Mustasaari: Finnholmen, Karperö, Barkamo, Ungkullbacken, Österändan, Östersolf, Brännbacken, Skräddarisback, Långmossen, Böle, Norra Vallgrunf, Karperö, Bengtasbacken, Mittigårdarna, Finnholmen, Överbyn, Östersolf, Sepänkylä, Kalvholmarna, Sanden, Lintuvuori, Koivulahti, Kilen
Vaasa: Metsäkallio, Vöyrinkaupunki, Suvilahti, Hietalahti, Yttersundom, Korkeamäki, Isolahti, Purola, Vähäkyrö, Gerby, Näset, Kiilapalsta, Palosaari, Bockholmsbacken, Alnäset, Huutoniemi, Ristinummi, Södersund, Kråklund, Vaskiluoto
Lisätiedot: Elisa Oyj, Niklas Granholm, Pohjanmaan aluejohtaja, niklas.granholm@elisa.fi, p. 050 316 1913