Lingsoft on jälleen mukana vuosittaisessa Think Summit -merkkitapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa 29.10 IBM-kumppanina. Paikan päällä IBM kumppaneineen kertoo läpimurtoteknologioista ja niiden hyödyntämisestä eri toimialoilla.
IBM Watson Explorer -alustan suomen ja ruotsin kielen ymmärryksen taustalla on kesästä 2018 alkaen toiminut Lingsoftin kielianalyysi. Yhteistyö tarjoaaainutlaatuisia arvoa tuottavia palveluita ja ratkaisuita molempien yritysten asiakkaille. Lisäksi kumppanuus avaa uusia ovia niin tekstianalytiikan kuin puheavusteisten palveluiden saralla pohjoismaisella kielialueella. Lingsoftin omalla osastolla kävijät pääsevät tutustumaan siihen, miten Lingsoftin ja IBM:n teknologiat yhdistämällä voidaan analysoida tekstidataa.
Päivän aikana Lingsoftin pop-up pisteellä esitellään myös puheentunnistusratkaisua, jota yritys on kehittänyt yli kahden vuosikymmenen ajan. Lingsoftin puheentunnistus on Suomen johtavien puheentunnistusasiantuntijoiden kehittämä, jonka lisäksi yritys tekee läheistä yhteistyötä alan parhaan yliopistotutkimuksen kanssa. Lingsoftin nykyiset puheentunnistusratkaisut perustuvat koneoppimiseen ja syviin neuroverkkoihin (deep neural network).
Think Helsinki järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 29.10.2019. Vuoden 2019 teema on ”Let’s Put Smart to Work”. Tapahtumassa kävijät pääsevät tutustumaan uusimpiin innovaatioihin ja saamaan tuoreita kokemuksia viimeisimmistä teknologioista. Tekoälyn, datan ja teknologioiden rinnalla sivutaan myös ajankohtaisia ja olennaisia teemoja, kuten kestävää ja vastuullista kehitystä. Tapahtumaan on vapaa pääsy, mutta siihen tulee ilmoittautua.
Lisätietoja: Terhi Anttila, Account Manager, puh: 040 702 0469, terhi.anttila@lingsoft.fi
IBM ja Lingsoft – ainutlaatuista arvoa yhdessä
Lingsoftin puheentunnistusratkaisut