Quantcast
Channel: Tietotekniikka - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 5322

Business Finland valitsi Howspacen – työkalun tehokkuus teki vaikutuksen

$
0
0

Business Finland vie maailmalle suomalaisia ideoita. Nyt se uudistaa toimintaansa digitaalisella kehitys- ja valmennustyökalu Howspacella, joka lisää yhteisöllisyyttä, läpinäkyvyyttä ja joustavuutta. Ensimmäiseksi syntyy Suomen koko matkailutoimialaa palveleva Visit Finlandin kansainvälistymisopas.

Howspace on Suomessa kehitetty digitaalisen fasilitoinnin työkalu. Se mahdollistaa jopa tuhansien ihmisten samanaikaisen aktiivisen osallistumisen esimerkiksi strategiatyöhön ja verkkokoulutuksiin. 

”Olemme aloittaneet kansainvälistymisoppaan lisäksi matkailutoimialan suuralueiden yhteisen strategiatyön. Howspacella kuulemme satojen työntekijöiden, aluevaikuttajien ja erilaisten pienryhmien näkemyksiä työmme pohjaksi”, Business Finlandin Digital Development Manager Kaisa Kosonen kertoo. 

Howspace-työkalua käyttävät myös muun muassa Aalto-yliopisto, Elisa, Helsingin kaupunki, Helsingin yliopisto, Senaatti-kiinteistöt, Sitra, Tampereen kaupunki, Tieto, ulkoministeriö, ympäristöministeriö sekä valtaosa johtavista konsulttitaloista. 

”Howspacen referenssit vaikuttivat vahvasti valintaamme. Alustan käyttäjien kokemukset vakuuttivat meidät työkalun toimivuudesta koulutus- ja verkkofasilitointityössä. Etenkin työskentelyn intuitiivisuus, käyttäjäystävällisyys, tehokkuus ja tuki tekivät meihin vaikutuksen”, Kosonen sanoo.

Business Finland rahoittaa ja auttaa yrityksiä kasvamaan nopeammin ja kehittämään innovaatioistaan kansainvälisiä menestystarinoita. Howspace helpottaa myös eri puolilla maailmaa työskentelevien Business Finlandin 600 työntekijän yhteydenpitoa ja tiedon jakamista. Sitä on käytetty esimerkiksi henkilöstötilaisuuksien järjestämisessä.

”On hienoa, että pääsemme tukemaan Business Finlandia sen tärkeässä tehtävässä kansainvälistymisen edistäjänä”, Howspacen toimitusjohtaja Ilkka Mäkitalo sanoo. 

Lisätietoja antavat:

Digital Development Manager Kaisa Kosonen, Business Finland, Visit Finland
040 749 4904
kaisa.kosonen@businessfinland.fi

toimitusjohtaja Ilkka Mäkitalo, Howspace
050 558 6648
ilkka.makitalo@howspace.com


Viewing all articles
Browse latest Browse all 5322

Trending Articles