Professoriliitto on valinnut Vuoden Professoriksi 2018 professori Karl-Erik Michelsenin Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Michelsen on toiminut tieteen, teknologian ja modernin yhteiskunnan tutkimuksen professorina LUT:ssa vuodesta 2012. Hänen alansa yhdistää LUTin teknillisen tiedekunnan ja kauppatieteellisen tiedekunnan tieteelliset intressit.
Vuoden Professori -nimitys julkistettiin Communicatio Academica -tapahtumassa Lappeenrannassa perjantaina. Vuoden Professorin palkintosumma on 20 000 euroa.
”Professoriliitto arvostaa professori Karl-Erik Michelsenin ansioita tieteidenvälisen vuoropuhelun ja yhteistyön rakentamisessa. Hänen tutkimustyönsä teknologian ja muiden tieteenalojen sekä yhteiskunnan vuorovaikutuksesta on ajankohtaista ja laajasti kiinnostavaa. Professori Michelsen on myös aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, jonka puheenvuoroissa nousee esiin tiedon ja tieteen merkitys ihmiskunnan tulevaisuuden rakentamisessa”, toteaa Professoriliiton puheenjohtaja Jouni Kivistö-Rahnasto palkitsemisen perusteluissa.
Michelsen (60) on tutkinut innovaatiojärjestelmää, teknologiaa ja suomalaista teollisuutta. Hänen Suomen historian alan väitöskirjansa (1993) käsitteli kansallisen tutkimusjärjestelmän kehitystä. Michelsen on kirjoittanut monografioita isoista suomalaisista yrityksistä, mm. Vaisalasta, Koneesta sekä paperi- ja energiateollisuuden vaiheista. Hän yhdistää kirjoissaan ja artikkeleissaan historiantutkimuksen sekä innovaatiojärjestelmän syvällisen tuntemuksen.
Kansainvälinen yhteistyö on oleellinen osa Michelsenin työtä. Viitenä viime vuonna tutkimustyö on organisoitunut Horizon 2020-ohjelmaan kuuluvaan kansainväliseen tutkimushankkeeseen (History of Nuclear Energy and Society). Hankkeessa on kerätty aineistoa 30 maasta. Tutkimusyhteistyötä tehdään kuuden eurooppalaisen yliopiston kanssa.
Karl-Erik Michelsen on arvostettu opettaja. Hänen professuurinsa vahvistaa LUT:n maisteritason opiskelijoiden tieteellistä koulutusta. Yhteensä opiskelijamäärä on reilut 500. Jatkokoulutus on kuulunut professuuriin heti sen perustamisesta alkaen. Opetuksellisista ansioistaan Michelsen palkittiin LUT:ssa Vuoden opettajana 2016-2017.
Yhteiskunnallisen vaikuttaminen kuuluu Michelsenin työhön. Professuurin alan mukaisesti tutkimus painottuu tieteen, teknologian, innovaatioiden ja yhteiskunnan vuoropuheluun. Michelsen on kysytty asiantuntija ja puhuja tieteen vaikuttavuudesta ja suomalaisesta tutkimusjärjestelmästä. Hän on toiminut puheenjohtajana Tieteen päivien keskusteluissa sekä on vakiovieras radion tiedeohjelmissa, mm. Tiedeykkönen-sarjassa.
Ennen professuuriaan Michelsen on työskennellyt Lappeenrannan teknillisen yliopiston Etelä-Karjala instituutin johtajana (2003-2011), Suomen Akatemian vanhempana tutkijana sekä erilaisissa viroissa tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissa. Hänellä on lukuisia luottamustoimia tieteellisissä yhteisöissä Suomessa ja ulkomailla.
LISÄTIETOJA:
professori Karl-Erik Michelsen, 040 512 0527;
Professoriliiton puheenjohtaja Jouni Kivistö-Rahnasto, 045 657 5757;
viestintäpäällikkö Kirsti Sintonen, 040 5622 965
kuvapyynnöt: viestintäassistentti Nuppu Pelevina, 050 548 1593 tai sähköposti: