Neljä kymmenestä pohjoismaisesta markkinointijohtajasta käyttää aktiivisesti tekoälyä asiakaskokemuksen parantamiseksi. Goldsmithin yliopiston Adobelle toteuttaman tutkimuksen mukaan on edelleen myös brändejä, jotka pitävät älypuhelimia toissijaisina medioina.
Goldsmithin yliopisto tutki kuluttajia ja markkinointijohtajia viideltä Euroopan alueelta selvittääkseen yritysten tekoälyn käyttöä. Tutkimuksen mukaan Pohjoismaat ovat Benelux-maiden ohella tämän kehityksen kärjessä, sillä neljä kymmenestä pohjoismaisesta markkinointijohtajasta käyttää tekoälyä usein asiakaskokemuksen parantamiseksi. Pohjoismaat ovat Euroopan edelläkävijöitä, sillä lähes jokainen pohjoismaisista vastaajista kertoi olevansa tietoisia uuden teknologian tarjoamista mahdollisuuksista, kun muualla Euroopassa näin vastasi vain 66 prosenttia.
”Tutkimusraportti vahvistaa käsityksen siitä, että Pohjoismaat ovat verrattain digitaalinen alue. Kaikilla markkinointijohtajilla on tekoäly tutkassaan ja olemme nähneet useiden pohjoismaisen yritysten ottavan Sensei-ratkaisumme käyttöön digitaalisten kampanjoidensa parantamiseksi”, sanoo Franck Attia, Adobe Experience Cloudin Pohjoismaiden johtaja.
Brändit erottavat edelleen webin ja mobiilin
71 prosenttia kyselytutkimukseen osallistuneista markkinoinnin ammattilaisista pitää verkko-ostosten tekoa helppona, mutta yllättävää on, että vain 58 % niistä tarjoaa kaikkia palveluitaan mobiililaitteilla.
”Vielä nyt kymmenen vuotta iPhonen julkistuksen jälkeen on yllättävää, että on edelleen brändejä, jotka tekevät eron verkon ja mobiililaitteiden välillä. Asiakasuskollisuus ei liity ainoastaan yrityksen arvoihin, vaan myös itse ostokseen, joten yritykset ottavat riskin pakottaessaan kuluttajat vaihtamaan päätelaitetta ostoksia tehdessään”, toteaa Attia.
Kuluttajat haluavat läpinäkyvyyttä ja räätälöityä sisältöä
Kuusi kymmenestä vastaajasta on uskollisia brändeille, jotka kehittävät heille personoituja palveluja. Samaan aikaan vielä suurempi osuus kuluttajista, 76 prosenttia, vaatii brändeiltä läpinäkyvyyttä kuluttajadatan käyttöön liittyen. Kuluttajat asettavatkin yrityksille yhä korkeampia vaatimuksia datan käytöstä.
Tutustu tutkimusraporttiin täällä.
Tutkimuksesta
Kyselytutkimus perustuu useisiin kuluttajakyselyihin viidellä Euroopan alueella (1000 vastaajaa/alue) sekä kyselyihin 130 markkinoinnin ammattilaiselle yli 3000 työntekijän organisaatioissa.
Lisätietoja:
Adobe Systems Nordic
Jes Schyum
+46 26 70 46 70
jschyum@adobe.com
Hill+Knowlton Strategies
Kia Yliperttula
+358 40 579 5913
kia.yliperttula@hkstrategies.com
↧
Pohjoismaiden markkinointijohtajat hyödyntävät tekoälyä eurooppalaisia kollegoitaan paremmin
↧