Konepaja Brunossa Helsingissä 6.-8.11. järjestettävässä Ultrahack-ohjemistokehitystapahtumassa lähes neljänsadan osallistujan muodostamat tiimit kehittävät ratkaisuja nimekkäiden yhteistyökumppanien asettamiin haasteisiin. Tulevaisuuden liikenteen ja verkkokaupan, uuden lastensairaalan viihtyvyyden, pakolaisten kotouttamisen sekä monen muun aihepiirin ongelmiin pureutuvat koodarit ja palvelukehittäjät on valittu yli tuhannen hakijan joukosta. Parhaat kilpailutyöt palkitaan ensi viikolla kasvuyritystapahtuma Slushissa.
Ultrahack on osa Slush Hacks -konseptia, joka useamman kehitystapahtuman myötä muuttaa Helsingin viikonlopun ajaksi maailman Hackathon-pääkaupungiksi. Ultrahackin tukijoina on laaja joukko suuryrityksiä ja muita isoja toimijoita elinkeinoelämän järjestöistä hyväntekeväisyysorganisaatioihin ja julkisiin tahoihin.
Hankkeen keskeisenä tavoitteena on muuttaa yhteiskuntaa vähän paremmaksi, luoda uutta liiketoimintaa ja tuoda näkyvyyttä suomalaiselle ohjelmointiosaamiselle sekä yleisesti edistää kasvuyrityskulttuuria ja Suomen pärjäämistä tietopohjaisessa taloudessa.
Osallistujat on valittu varsinaista tapahtumaa edeltäneen virtuaalisen ennakkokilpailun kautta. Sen tarkoituksena oli varmistaa Ultrahack-viikonloppuun osallistuvien töiden korkea taso ja tosiasiallinen hyödynnettävyys. Tapahtumaan osallistuu niin yritystiimejä kuin opiskelijoita useista maista. Rekrytoinnissa on tehty yhteistyötä myös turvapaikanhakijoiden yrittäjyyttä edistävän Startup Refugees -ohjelman kanssa.
Ultrahackin tuotosten kaupalliselta ja yhteiskunnalliselta hyödynnettävyydeltä odotetaan paljon, koska tapahtuman yhteydessä osallistujille avataan yhteistyökumppanien taholta poikkeuksellisen paljon mielenkiintoisia rajapintoja olemassa oleviin järjestelmiin ja lisäksi tapahtuman aikana ideoiden jalostamista on tukemassa laaja joukko eri alojen huippuosaajia.
Viikonlopun aikana Ultrahackin yhteydessä järjestetään myös seminaari, jossa esiintyvät mm. ex-suurlähettiläs Bruce Oreck, sarjayrittäjä Taneli Tikka ja tietoyhteiskuntavaikuttaja Jyrki Kasvi.
Ultrahack 2015:n pääjärjestäjät ovat Teleforum ry ja Teknologiateollisuus ry. Konseptin suunnittelussa ja toteuttamisessa on mukana myös Innovaatiomestarit Oy.
Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat Helsingin kaupunki, HUS Lastensairaala, GE Healthcare, Microsoft, Tieto, Samsung, Posti, SAP, Nenäpäivä, Here, Mobile Monday, Forum Virium Helsinki, Mobiili.fi, Nestle, Nordea, Open Knowledge Finland, IDEAN, Leadin, Starcut, PRH, SGC Finland, Ninchat, Suomi24, TEKES, Women in Tech, City Car Club, Digile, Finpro, ITS Finland, ITS Ertico, Trafi, Ohjelmistoyrittäjät, TKO-äly ry, Metropolia, ja iStubb, Teosto, YLE, Aller, THL, LiVi, LVM, Nestholma, Butterfly Ventures, Neonto, Pebble, Liiga, Imtech, Oulun Kaupunki, Tampereen kaupunki, UTA ja LUT
Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan tapahtumaa. Paikalle tulijoita pyydetään ilmoittamaan tulostaan sähköpostitse pyry.hanski@ultrahack.org
Tapahtuman sivusto: www.ultrahack.org
Viikonlopun ohjelma: https://ultrahack.org/schedule/
Tapahtumapaikka: Konepaja Bruno, Aleksis Kivenkatu 17, Helsinki https://ultrahack.org/venue/
LISÄTIETOJA:
Juhani Kivikangas, toimitusjohtaja, Teleforum ry
puh. 040 556 1228, juhani.kivikangas(at)teleforum-ry.fi