TTS:n ohjelmiin lisää sisältöä ja uutta laskentaa
TTS:n kehittämistä ja ylläpitämistä maatalouden atk-ohjelmista on julkaistu uudet versiot. Ohjelmien keskeisimmät uudistukset ovat TTS-Koneessa koneiden nykyarvon laskenta ja TTS-Managerissa työn tuottavuuden laskenta.
TTS-Kone laskee omien koneiden nykyarvon
TTS-Koneeseen on rakennettu täysin uusi toiminto, jolla voidaan laskea yrityksen konekannan nykyarvo. Nykyarvon laskenta perustuu konekohtaisissa laskelmissa syötettyihin ja tallennettuihin tietoihin, jotka ohjelma koostaa ja päivittää yrityksen konekantataulukkoon. Tämän taulukon voi tallentaa ja tulostaa ja sen tuloksia voidaan käyttää apuna esimerkiksi maatilan liiketoimintasuunnitelmien laadinnassa.
TTS-Koneeseen on päivitetty koneiden hankintahinnat sekä muut kustannuserien lähtötietohinnat vastaamaan vuoden 2017 tasoa. Ohjelman esittämät TTS:n kyselyyn perustuvat keskimääräiset urakointihinnat on päivitetty vastaamaan vuoden 2016 toteutuneita hintoja. Listauksen uusista urakointihinnoista saa ohjelmasta myös pdf-tiedostona.
TTS-Managerista työn tuottavuuden tunnuslukuja
Työn tuottavuus ja sen parantaminen ovat alalla kuin alalla avaintekijöitä kilpailukyvyn ja yritystoiminnan kannattavuuden kehittämisessä. Maataloustuotannossakin työn tuottavuudesta puhutaan yhä enemmän ja etenkin maidontuotannossa työn tuottavuus on nykyisin tärkeä seurattava avaintunnusluku.
TTS-Manageriin on kehitetty toiminto, joka laskee lähtötietoihin syötettyjen tilakohtaisten tuotostietojen ja ohjelman laskeman työmäärän perusteella tuotekohtaisia työn tuottavuuden tunnuslukuja. Esimerkiksi maidontuotannon työn tuottavuus on laskettu maitokiloina kotieläinten hoitotöihin käytettyä työtuntia kohti. Sianlihantuotannossa vastaava tunnusluku on myydyt lihakilot työtuntia kohti ja porsastuotannossa vierotettujen porsaiden lukumäärä tehtyä työtuntia kohti. Kasvinviljelyssä työn tuottavuus on laskettu viljelykasveittain tuotettuina kiloina työtuntia kohti.
TTS-Manageriin on lisäksi tehty lukuisia parannuksia ja tarkennuksia erityisesti kotieläinten työajan laskentaan ja tulosteiden ulkoasuun. Esimerkiksi lehmien automaattilypsyn vaatiman ihmistyömenekin laskenta on uudistettu kokonaan uuteen ohjelmaversioon. Ruokintatöiden ja lannanpoisto- ja kuivitustöiden menetelmätaulukoihin on lisätty työnmenekkitiedot eri vaiheisiin kuluvasta ajasta ja laadittu kokonaan uusi taulukko lypsytyön eri vaiheiden menetelmistä ja työajoista. Porsastuotannon työajan laskentapohjaan on eritelty välikasvattamon päivittäiset hoitotyöt ja ne tulevat erikseen myös taulukoihin ja tulosteisiin.
Ohjelmien hankinta TTS:stä
Ohjelmat ovat tietokoneelle asennettavia ja ne toimivat Windows-ympäristössä. Molemmat ohjelmat ovat ostettavissa TTS:stä ja ne toimitetaan joko sähköisesti latauslinkkinä tai postitse usb-muistitikulla. TTS-Managerin veroton hinta on 110 euroa ja TTS-Koneen 80 euroa. TTS:n jäsenet saavat ohjelmista alennusta 20 %. Aiemmin ohjelman hankkineet voivat ostaa päivitysversion, jonka hinta on puolet alkuperäisestä. Oppilaitoksille luokkaversion hinta/ohjelmalisenssi on puolet normaalihinnasta.
TTS-Managerin ja TTS-Koneen levityksestä on tehty sopimus Käytännön Maamies -lehden kanssa, ja ohjelmat ovat ladattavissa lehden nettisivuilta tilaajatunnuksella. TTS-Managerin käytöstä on tehty sopimus myös ProAgrian kanssa.
Taustaa ohjelmista
TTS-Manager on tietokoneohjelma, jolla voidaan laskea tuotannon laajennuksen tai muun muutoksen vaikutus maatilan kokonaistyömäärään ja töiden ajoittumisiin eri tuotantosuunnissa. Ohjelmalla voidaan selvittää myös työrutiinien tehokkuutta vertaamalla tilalla töihin todellisuudessa kuluvaa aikaa TTS-Managerilla laskettuun, laajaan työntutkimusaineistoon perustuvaan työnmenekkiarvoon. Ohjelma perustuu suomalaiseen maataloustöiden standardiaikajärjestelmään ja ohjelman käyttäjän syöttämiin tilakohtaisiin lähtöarvotietoihin.
TTS-Kone on tietokoneohjelma, jolla voidaan laskea traktorin, leikkuupuimurin, kuivurin ja eri työkoneiden yksikkökustannuksia. TTS-Kone sisältää laajan valikoiman esimerkkikoneita, joiden pohjalta omien konekustannuslaskelmien laadinta on helppoa. Maataloustyökoneiden lisäksi mukana on metsätyö- ja kiinteistönhoitokoneita. Tämän vuoden versiossa on yhteensä 263 esimerkkilaskelmaa.
Lisätietoja ohjelmista ja ohjelmien tilaus:
Eerikki Kaila, TTS Työtehoseura
etunimi.sukunimi@tts.fi