Tekes-hanke kokoaa peli- ja terveysteknologian osaajia uuteen tuotantokonseptiin
Tekesin rahoittama liikuntapelien tuotteistamisympäristöä luova Business Ecosystems in Effective Exergaming -hanke vie kotimaista terveysteknologiaa globaaleille markkinoille uudella yhteistyökonseptilla. Kohteena ovat kuntouttavat liikuntapelit, niiden tehokkuuden arviointi, kehittäminen ja kaupallistamisen keinot. Korkeakoulujen sekä laite- ja palvelutuottajien rinnalla hankkeeseen osallistuu kieliteknologisella erityisosaamisellaan myös Lingsoft.
Turun ammattikorkeakoulun, Oulun yliopiston ja Jyväskylän yliopiston kolmivuotisessa yhteishankkeessa on mukana laaja joukko kuntoutus-, peli- ja teknologia-alan yrityksiä. Suunto, PhysioTools, SE Innovations Oy, eHoiva, Lingsoft ja GoodLife Technologies edustavat terveysteknologian kotimaisia osaajia.
Aasian markkinoille tähtäävässä tuotteistamisponnistuksessa on yhteistyökumppaneina lisäksi aasialaisia korkeakouluja ja yrityksiä.
– Tutkimushankkeessa on tarkoitus selvittää pelillisten, etäteknologiaa hyödyntävien kuntoutusmenetelmien käytettävyyttä, toteutettavuutta ja ennen kaikkea vaikuttavuutta kuntoutusprosessiin, kertoo professori Ari Heinonen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.
Digitaaliset käyttöliittymät ovat kielellisiä
Osallistujien osaamisesta ja sovelluksista haetaan mm. vaikuttavuustutkimuksen avulla pelilliseen kuntoutukseen parhaiten sopivia konsepteja ja yhteistyömalleja.
Laitevalmistajien ja palvelutuottajien ohella hankkeeseen osallistuu kieliteknologisella osaamisellaan myös suomalainen Lingsoft. Tietokoneiden kyky ymmärtää kieltä on myös pelien toiminnallisuuden ja tekoälyn ytimessä.
– Lähes kaikki digitaaliset käyttöliittymät ovat kielellisiä, kieltä käyttäviä ja sitä ymmärtäviä. Myös pelit. Lingsoftilla on pitkä kokemus juuri terveyteen liittyvän puhutun ja kirjoitetun kielen tallentamisesta ja tämän tietodatan automatisoidusta jalostamisesta ja hyödyntämisestä. Lähdemme innolla tuomaan uutta osaamista tähän yhteisölliseen hankkeeseen, Lingsoftin toimitusjohtaja Juhani Reiman perustelee.
Menetelminään digitalisoidun terveysdatan käsittelyssä Lingsoft käyttää puheentunnistusta ja muita kehittämiään kieliriippumattomia ratkaisuja.
Tekes-hankkeen tavoitteena on myös luoda terveysteknologiatuotteiden tuotteistamiselle uusi järjestäytynyt kehittämismalli ja rakentaa siten alalle pysyviä kaupallistamisedellytyksiä ja vientipotentiaalia. Tähtäimessä ovat erityisesti Aasian markkinat. Hankkeen tutkimusvastaava on Mika Luimula Turun AMK:sta.
Kuvateksti: Onko suomalaisesta hiihtopelistä japanilaisten kuntouttajaksi ja terveysteknologian uudeksi vientituotteeksi? Kuva: Turun AMK.
Lisätietoja:
Ossi Tuusvuori, Senior Advisor, Lingsoft, p. 040 760 8280
Mika Luimula, yliopettaja, Turun AMK, Tulevaisuuden interaktiiviset teknologiat -tutkimusryhmä, p. 040 3550839
Ari Heinonen, professori, Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteellinen tiedekunta, p. 040 805 3551
Timo Jämsä, professori, Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta, p. 0294 48 6001
Linkit:
– Business Ecosystems in Effective Exergaming (BEE): https://bee.turkuamk.fi/
– DigiRehab Consortium: http://www.finlandhealth.fi/-/digirehab-consortium
- Lingsoft: http://lingsoft.fi/uutiset/kuntouttavista-peleista-vientituotteita